Kuten kaikki muutkin historian suuret merkkihenkilöt, olen kova kosmopoliitti ja maailmanmies ja -nainen ja laukussa leipää ja piimää vaan.
Tykkään siis matkustaa.
Olen jo pentuna ollut kova tyttö menemään pitkin maailmaa, kiitos isäni jonka mielestä matkustaminen on golfauksen jälkeen älykkäin asia jota maailmassa voi tehdä. Itse en pallonhakkaamisesta välitä, mutta reissaamisesta sitäkin enemmän.
Siispä tässä viime joulukuun lähestyessä loppuhuipennustaan eli vuotta 2012, olin kyllästynyt leveän perseeni päällä istumiseen ja päätin hieman reissata.
Mutta minne? Näillä tuilla ei juuri Thaimaata tai Azoreita edes googlesta himoiten katsoa, vaan vaihtoehdot olivat lähinnä Ruotsi, Kuusamo tai Martinsillan snagari. Päätin valita eniten ulkomaata muistuttavan, eli Ruotsin.
Ruotsi on näet niinkuin Suomi mutta mukavampi paikka. Puhun kieltäkin, joskin ontuvasti ja minulla asuu siellä sukulaisia. Siispä laskeskelin ahneessa päässäni että säästäisin vitosen jos toisenkin jos tunkisin puoliväkisin tätini luokse bunkkaamaan.
Sen suuremmitta valmisteluitta pakkasin reppuni (kaksi t-paitaa, luonnoskirja, penaali, sukat) ja ryntäsin internettiin ostamaan laivalipareita.
Kappas kehveliä, olin luullut Ruotsinmatkan maksavan saman verran mitä lastenlippu Hirvensalosta Varissuolle eli nk. ei mitään, mutta Viking Linen henkilökunta kehtasi ehdottaa neljänkympin päätähuimaavaa summaa yhdensuuntaisesta matkasta.
"Hah," naurahti Peemu halveksuen mokomille merirosvoille. "Minähän en teidän riistoanne tue, senkin poroporvarit," hän mutisi ja googletti eteenpäin.
No mutta, halpisversio Vikingistä eli Tallink tarjosi halvimpia hyttejään kahdellakympillä edestakaisin! Tämäpä kuulosti hyvältä diililtä, tuumin ja päätin unohtaa sen faktan että hyttini oli sijoitettu pahaenteiseltä kuulostavalle F-kannelle.
"Pakkohan sen on olla luksusta kun on noin halpakin," ajattelivat Peemun aivot jotka eivät olleet oppineet mitään viime kerrasta kun maksoin matkasta noin kympin. Siitä joskus toiste mutta sanotaanko että traumat eivät ole vieläkään lieventyneet.
Lähtöni kävi melko ketterästi eli huikkasin äiteelle olevani poissa pari päivää ja nakitin veljeni heittämään minut satamaan joulukuisen hirmumyrskyn hyöriessä ympärillämme.
Minunkaltaistani merikarhua ei myrsky haittaa, joten lippuselvityksestäni selvittyä tungin laivaan kuin viimeistä päivää. Hiukan keinuttaa, tuumin, mutta jatkoin tyytyväisenä etiäpäin. Kello lähenteli jo yhdeksää joten voisin hyvin nukkua koko matkan ja herätä aamulla Tukholman satamassa virkeänä kuin peipponen.
Näin siis teoriassa.
Etsittyäni hyttiäni hetken turhaan oikeiden ihmisten kannelta, päätin sukeltaa laivan syvimpiin syövereihin ja jostakin sieltä pannuhuoneen ja laivan peräsimen vierestä löysin hyttini. Laiva keinui tässä vaiheessa kuin heikkopäinen ja alakannella moottorin jyly oli sanottavahkon kuuluvahko.
Voi saatana, tuumin.
Koska olin ottanut halpishytin helvetistä, jouduin jakamaan sen. Astuessani hyttiin näin tulevan sellikaverini, suurinpiirtein kahdeksaakymppiä lähentelevän mummun joka tuijotti minua kuin täytetty viiriäinen.
"Terrrrve mieheen," sössötin ja nakkasin reppuni johonkin ilmansuuntaan. Yritin kiskaista vielä jotain vitsiäkin hyttimme kunnosta ja siitä millainen ilma oli, mutta mummu vain hymyili seesteiseisesti eikä sanonut mitään.
Kummastelin mummun käytöstä niin, että nappasin lompakkoni ja syöksyin neljätuhatta porrasta ylös oikeiden ihmisten kannelle. Olivatko läppäni niin paskoja ettei niille voinut edes hymähtää, vai oliko mummu kuuro? Entä jos hän oli kuten minä, eli epäsosiaalinen nahkiainen joka ei puhua pukahtaisi minunkaltaiselleni karvapäälle mitään?
Tuumin eri vaihtoehtoja syöd--- juodessani teetä. Minulla ei ollut rahaa laivan kalliisiin sämpylöihin.
Teen kanssa kiskaisin unilääkkeeni naamariin taatakseni Ruususen unen koko matkan ajaksi. Tällä kertaa olin valmistautunut paremmin kuin matkallani Rovaniemelle joskus taannoin. Silloin yritin napata tabuja junan vessassa ja vahingossa heitin ne märkään lavuaariin jonne tabut samantien liukenivat.
Toivon että olisin pystynyt ikuistamaan konduktöörin ilmeen kun hän näki minun lipittävän hengenhädässä lavuaaria saadakseni edes häivähdyksen unilääkettä naamariin.
Loikkasin yläpetiin mummun häälyessä jossain korvessa ja päätin nukkua. Kello oli hieman yli yhdeksän ja laiva veti sellaista rallia että heikommalla olisivat sisäelimet päättäneet lähteä kyydistä. Itse en ole mikään turha jätkä joten vedin peiton korviin ja sammahdin.
Heräsin epämääräiseen meteliin virkeänä kuin pikku jyrsijä. Mitäs helkuttia, tuumin, vieläkö laivan nuoriso jaksaa bilettää. Tartuin kännykkääni.
Kello oli puoli yksi yöllä.
En saanut enää unta ja ulkopuolella riehui suomalaista nuorisoa kuin hirmumyrsky pikkuisessa käytävässä. Huuto, dubstep, kiljuminen ja erinäiset väkivallan äänet täyttivät korvani kun yössä kaikui suomalaisen miehen yksinäinen kutsuhuuto:
"VITTU PÄÄSTÄKÄÄ MUT SISÄÄN"
No en päästänyt.
Jotenkin kummassa sain nukuttua ja heräsin aamuvarhain vain huomatakseni että salaperäinen mysteerimummu oli kadonnut taivaan tuuliin.
Häneltä oli jäänyt joku lehti paikalle ja nähdessäni sen, aivoni Sherlockmaisesti päättelivät miksi kyseinen naisihminen oli ollut niin hiljaksiin.
Hän oli venäläinen.
Nyhdin hiuksiani häpeissäni tästä käänteestä, koska olin heittänyt läppää ihmisen kanssa joka ei sitä edes kyennyt ymmärtämään. Voi jukupätkä olin nolo kaveri.
Astuessani ulos hytistä olivat käytävät täynnä sammunutta tai krapulaista nuorisoa, seinät olivat koristeltu verellä ja muulla eritteellä ja ilmassa leijui viinan ja tupakan yhteisleyhähdys.
Kanssani portaita ylös käveli brittipariskunta jonka mies huokaisi "Let's get the hell out of this shithole," vangiten omatkin ajatukseni täydellisesti.
Koska olin laivalla ja päätin sitten nälkäpäissäni tuhlailla, menin aamiaisbuffettiin. Koska siellä saa syödä just tasan sitä mitä tykkää ja niin paljon kuin lystää, koostui terveellinen aamiaiseni n. kilosta pekonia ja yhdestä omenasta.
Mums mums, ajattelin rasvan roiskuessa ympärilläni.
Kunnon proteiinitankkaus pitää miehen tiellä ja kolesteroliarvot kunnossa!
(Aamiaisen jälkeen huomasin että omenani oli pekonirasvan peitossa ja heitin sen reppuuni odottamaan parempia päiviä. Ei hirveesti napannut puraista viiden sentin silavakerroksen sisällä hyllyvää hedelmää.)
Näin pienin kääntein ja huimin seikkailuin olin saapunut Stokikseen. Astuttuani ulos laivasta ja aamun viileyteen tajusin olevani niin töttöröö että menin terminaalin kahvilaan ja nukuin penkillä pari tuntia.
Kello oli kuitenkin vasta viisi aamulla, suokaamme minulle tämä hetken lepo.
